Kerro meistä kavereillesi

Köökin avajaiset 21.9

23.9.2015

Saimme vihdoin järjestettyä uuden keittiön avajaiset viime maanantaina kun remontin jäljiltä viimeisetkin hienosäädöt oli tehty ja ulkovalokyltti asennettu. Juhlia oltiin mietitty jo viime keväästä asti ja koska varsinaisia syntymäpäiviä eikä avajaisiakaan oltu aikaisemmin pidetty oli nyt täydellinen tilaisuus kutsua kanta-asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kilistelemään ja kokeilemaan uusia herkkujamme. Kutsuvieraita olikin aikamoinen määrä, valitettavasti kaikki eivät päässeet paikalle mutta kiitos kaikille teille jotka tulitte ja saitte mahtavan fiiliksen aikaan sateisena maanantai-iltana!

Alla liuta kuvia, hieman epätarkkoja ovat kun kännykällä napsittu.

Social Wines oli ystävällisesti sponsoroinut meitä cavalla sekä espanjalaiselle Murviedron viinillä. Magisson coolerit pitivät juomat upeasti viileinä! Myös autoilijoille oli tarjolla Donellin alkoholiton kuohuva Ceesta-shopista.

Johanna auttoi Jaume Serran tarjoilussa (suuret kiitokset vielä kerran!)

Meidän Lotta piti huolta punaviinin tarjoilusta: Murviedro Reserva ja Trerose Rosso di Montepulciano jota saatiin Amkalta.

Menussa oli pientä purtavaa suolaisen ja makean nälkään. Kehuja saatiin paljon!

Pietro tarjoili arancineja, tällä kertaa hieman pienempi kokoisina mutta aina yhtä rapeina!

Kotiin viemiseksi friteerattua pastaa jota jo viime kesänä Taste of Helsingissä laitoimme sekä herkkutattirisottosipsejä.

Leevi luovutti jo pippaloiden alkumetreillä ja siirtyi alakertaan huilimaan. Melu ja suuri ihmismäärä oli pikkukaverille liikaa.

Tocalaiset kiittävät!

http://www.fondberg.fi/start

http://www.amkafin.fi/?id=8030&action=show_wine&wine_id=2344

http://ceesta.com

http://magisso.com

Sähköpostiosoite on pakollinen tieto, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Ei kommentteja.

Olemme SoMessa:

  • Facebook
  • twitter
  • trip advisor
  • instragam